Oliko ennenaikaista juhlia pitsalla ja punkulla tapahtunutta? Älyvaakani rasvaprosentti laski kymmenlukeman alle, nippanappa...se on nyt 37,8. Kiloja on suunnilleen sama luku toisinpäin, ei hurraamista. Sallin itselleni repsahduksen, pyöräilin sentään kahden viime vuorokauden aikana yhteensä n.10 km. Nk. omenavartalolihavuuden piti olla helppo parantaa? Olisikin, kun toiminnallisuutta lisäisi nykyisestä. Työmatkoilla olen käyttänyt kaikkia julkisia JA pyörää, kuntosalilla käynyt kerran viikossa ohjelman vain löysästi läpi hikoillen.

TAHDINMUUTOS! Joukkoliikenteen matkakortin voimassaoloajan umpeutuessa huomenna ALAN PYÖRÄILLÄ KAIKKI TYÖMATKAT toistaiseksi. Nyt teen jaksotyötä, jossa heti huomenna on aamuvuoro, mutta otan työmaalle 17,5 km päähän hankkiutumisen hasteena. Seuraavana päivänä sama toistuu, mutta työvuorolistan yövuoroon on ainakin aikaa matkustaa. Iltaduunistakaan ei pitäisi olla kurjaa tulla kotiin turvallista reittiä, joka seuraa junaradan vartta.Sovittu!

Kuntosalitreeni pitäisi mahduttaa aikatauluun kokopäivätyön ja parin tunnin työmatkojen sekä kunnon yöunen lisäksi. Vuorokausi riittää jotenkin: 24-(8+7+4)=5, mutta opiskelutehtävät ottavat oman aikansa. Missä välissä ehtii tavata kavereita? Siihenkin on ratkaisu: teen treffejä paitsi vapaapäiville, työmatkan varrelle! EIKÖ PUHE OLLUT TOIMINNALLISUUDEN LISÄÄMISESTÄ?! Suunnitellun aikataulun käyttäjä ei laiskottele...Jokaiselle työpäivälle on kirjattava tavoitteeksi tunti opiskelua ja kuntosalitunti ainakin vapaapäiville sekä aamuihin. Koko ajan go-go, mistä voimia moiseen rääkkiin?

Pitsa&viini kuulukoon oikeisiin, harvinaisiin juhlahetkiin, nyt on ruokavaliotakin rukattava aikataulun mahdollistavaksi. Pyöräily tai salitreeni ei onnistu täydellä vatsalla, eikä rasvaa palakaan juuri syötyä. Hyvä opaskirja löyti omasta hyllystä: Hoikistu ja pysy vireänä, kirjoittaja Deborah Bull. Tanssija- Deb korostaa heti alkuun, ettei laihduttamisessa ole kyse siitä, mitä ei pidä tehdä, vaan MITÄ PITÄÄ TEHDÄ. Tanssijan ruokavalion uudistanut ravitsemusasiantuntija Torje Heike neuvoo kirjassa miten energiaa liikkumiseen saadaan syömällä oikein. Kirjan tavoite sopii minulle: elämästä nauttiminen! Tässä sitä opiskellaan elämistä, osaankohan edes hengittää oikein?!